Artikkelit

Kultainen Juustohöylä 2021 Herkkujuustolalle Sastamalaan

Kultainen Juustohöylä -palkinnon saajat Peter ja Jenni Dörig Herkkujuustola Oy:sta. Kuva: Hilma Toivonen

Juustopöytä ry:n Kultainen Juustohöylä -palkinto on myönnetty vuonna 2021 sastamalalaiselle Herkkujuustola Oy:lle. Raatia ihastutti  Herkkujuustolan monipuolinen suomalais-sveitsiläiseen osaamiseen ja kädentaitoon perustuva palvelukonsepti sekä valloittavat, herkulliset juustot  mm. Hilma ja Vilho tarinoineen. 

Herkkujuustolan tarina alkoi vuonna 2000 Sastamalasta Häijään markkinoilta, jossa sveitsiläinen Suomessa matkaava juustomestarin poika Peter Dörig tapasi suomalaisen Jennin, johon oitis ihastui. 
Peter huomasi pian pääsevänsä takaisin lapsuudesta tuttujen juustojen maailmaan, kun kotipaikkakunnan lähellä Mouhijärvellä Selkeen Kartanosta löytyi sopivat tilat juustolalle. Peter ja Jenni Dörig vuokrasivat tilan ja vuonna 2002 syntyi ainutlaatuinen suomalais-sveitsiläinen Herkkujuustola Oy. 

Herkkujuustola on yhdistelmä sveitsiläistä juuston­valmistus­perinnettä ja puhtaita suomalaisia raaka-aineita. Herkkujuustola tuottaa myös aitoa kirnuvoita ja lähijogurttia. Peter ja Jenni Dörigin lisäksi Herkkujuustolassa työskentelee monipuolinen kädentaitajajoukko. He valmistavat juustoja ja luovat juuston ympärille ainutlaatuisia elämyksiä ja tapahtumia. Vuonna 2018 valmistui uusi juustola, jonka yhteydessä toimii ravintola Juustotupa. Se on monipuolinen kokonaisuus ja kiitelty matkailijoitten pysähtymispaikka. 

”Herkkujuustolan monipuolisuus, tarinalliset herkkujuustot ja elämysten tarjonta vakuuttivat Juustopöydän raadin”,  Juustopöytä ry:n puheenjohtaja Seija Kurunmäki perustelee yhdistyksen tämänvuotista valintaa.

Herkkujuustolan juustot ovat lähiruokaa parhaimmillaan. Joka arkiaamu juustolaan saapuu maitolähetys läheisiltä maito­karja­tiloilta. Elämysten tuottamisesta vastaa juustolan yhteydessä toimiva Juustotupa, jossa valmistetaan juustoisia ruoka-annoksia. Vierailija pääsee maistelemaan juustoja ja tutustumaan juuston valmistukseen ikkunoiden takaa. 


”Toiminnassamme tärkeintä on se, että jokainen juusto on makuelämys.  Olemme ylpeitä tuotekehityksestämme ja  vastuullisesta toimintatavastamme”,  Peter Dörig sanoo.  ”Kultainen Juustohöylä-palkinto on  meille upea tunnustus ahkerasta lähes 20 -vuotisesta yrittäjyydestä”, Jenni Dörig iloitsee. 

Kultainen Juustohöylä -palkinnon Peter ja Jenni Dörigille luovutti Juustopöytä ry:n puheenjohtaja Seija Kurunmäki. Kuva: Hilma Toivonen

Juustopöytä ry luovuttaa Herkkujuustola Oy:lle Kultainen Juustohöylä 2021 -palkinnon Ravintola Meripaviljongissa 27.10. klo 18. Palkinnon vastaanottavat Jenni ja Peter Dörig.

Lisätietoja: 

Herkkujuustola, Peter ja Jenni Dörig

Peter Dörig, peter@herkkujuustola.fi +358 500 632 532 
Jenni Dörig, jenni@herkkujuustola.fi +358 44 542 8033 

Juustopöytä ry, puheenjohtaja Seija Kurunmäki, p. 0400 460 894

www.juustopoyta.fi/kultainen-juustohoyla/


Kultainen Juustohöylä 
-palkinto on Juustopöytä ry:n tapa huomioida, kannustaa, kiittää, nostaa esille ja palkita suomalaisessa juustomaailmassa kunnostautunutta, joka on ansainnut Juustopöydän kiitoksen. Kultaista Juustohöylää on jaettu vuodesta 2010.
Juustopöytä ry kokoaa yhteen juuston ystäviä. Vuonna 1978 perustetun noin 250 jäsenen yhdistyksen tarkoituksena on luoda jäsenilleen juustoisia elämyksiä sekä lisätä suomalaisten tietoisuutta monipuolisesta ja laadukkaasta juustovalikoimasta. Juustopöytä on mukana yhteistyössä, jolla varmistetaan herkullisen juuston asema suomalaisessa ruoka- ja juomakulttuurissa. www.juustopoyta.fi @Juustopöytä #Juustopöytä