Hyvää kesää!
Tässä uutiskirjeessä oli tavoitteena hehkuttaa iloa, jonka koronarajoituksen poistuminen kesäkuussa tuo. Vaan ei ole COVID-19 jättänyt meitä kokonaan rauhaan ja vielä kesäkuussa on tyytyminen kokoontumisrajoituksiin, jotka sallivat vain 10 hengen kokoontumiset. Sen vuoksi teimme ensi viikon Ranskalaiseen iltaamme pieniä muutoksia. Onnistuimme luomaan kaksi peräkkäistä kokkausiltaa, jolloin kymmenen kokkaa 2.6. ja toiset kymmenen kokoontuvat 3.6.
Nyt kun tapahtumia on ollut vähemmän, on meillä hallituksessakin ehditty tehdä sisäistä kehittämistyötä. Nyt meillä on ilo kertoa merkittävästä digiaskeleesta, jonka Juustopöytä tekee kesäkuussa, kun siirrymme digitaaliseen jäsenrekisterihallintaan. Uudistuksen tavoite on vähentää seuran haavoittuvuutta ja samalla lisätä aikaa ja panoksia sille tekemiselle, joita jäsenkunta eniten toivoo: mielenkiintoisten ruokien (lue juustojen) ja tapahtumien siivittämiin kohtaamisiin. Toivottavasti jäsenkuntamme näkee hyödyt, jotka saamme, kun FloMembers-rekisteri saadaan täysimittaiseen käyttöön. Lue lisää ja vakuutu. Jos epäröit hyötyä tai turvallisuutta, ota yhteyttä.
Syksyllä suurin osa on rokotettu ja voimme myös Juustopöydässä palata normaaliin. Syksy alkaa elokuisella sieniretkellä ja jatkuu syyskuisella Ahvenanmaan matkalla. Niistä lisää myöhemmin.
Itselle iso ilo on saada haastatella entisiä puheenjohtajia. Viime viikolla kyselin Sari Sarkomaan kuulumisia Jo hänen aikanaan Juustopöytä otti vahvan roolin ruokakulttuurin edistäjänä. Se työ jatkuu. Lue lisää Mitä kuuluu -osiosta.
Tämän koronavuoden jälkeen on suuri ilo kohdata kesän tuoksut, syreenien kukat odottavat nupulla seuraavaa hellejaksoa. Niin mekin.
Kuvat: Unsplash