Mitä kuuluu, Paula Kokkonen?

”Mitä kuuluu?” on Juustopöytä ry:n juttusarja aiempien puheenjohtajiensa kuulumisista.

Osa 2. kansanedustaja Paula Kokkonen, Juustopöytä ry:n neljäs puheenjohtaja vuosina 1999-2003

Paula Kokkonen. Kuva: Paula Kokkosen kotialbumi.

Paula Kokkonen toimi Juustopöytä ry:n puheenjohtajana vuosina 1999–2003 Tellervo Anttilan  puheenjohtajakauden (1995-1998) jälkeen. Varatuomari Kokkonen oli työelämänsä aikana näkyvä henkilö, joka oli monessa mukana mm. kansanedustajana ja Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajana.

Vuodesta 2011 hän on viettänyt eläkepäiviä pääosin Helsingissä nauttien täysin siemauksin luonnosta ja liikunnasta. Hän ui meressä ympäri vuoden ja kulkee harrastusmatkat potkupyörällä. Kirjallisuus ja musiikki tuottavat iloa koronakaranteeneista huolimatta. Hän on edelleen Juustopöydän aktiivinen jäsen.

Juustopöytä ry:n toimintaan tulleessaan Kokkonen toimi kansanedustajana ja oli virkavapaalla Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen johtajan virasta. Hän työskenteli pitkään lääkintäoikeuden ja -etiikan virka- ja asiantuntijatehtävissä kotimaassa ja ulkomailla. Hänellä oli lisäksi parikymmentä kotimaista ja ulkomaista luottamustehtävää.  

Kun Kokkosta pyydettiin Juustopöytään ensin jäseneksi ja sitten puheenjohtajaksi, hän innostui siitäkin:

”Tuumin, että olisi mukavaa joskus ajatella ruokaan liittyviä asioita ja tutustua ihmisiin, jotka edustavat laajasti muita aloja. Aika pian minut valittiin puheenjohtajaksi. Vaikutusta valintaani saattoi olla sillä, että Eduskunnassa oli mukava kokoontua. Ihmiset tulivat sinne mielellään.”

Kulkiessaan työmatkoilla Ranskassa ja Belgiassa Kokkonen muistaa monen ravintolan upeat juustokärryt.  Pöydän ääreen tuodusta kärrystä sai valita haluamansa ja jokaisesta juustosta pidettiin pieni esitelmä. Kovin oli ruokakulttuuri erilainen kuin lapsuusmuistoissa 1940-luvulla, kun ruoasta oli pula ja syötiin mitä eteen tuotiin.

Mukavia ihmisiä

Paula Kokkonen muistelee, että Juustopöydän tilaisuuksissa on mukava kokoontua erilaisten ja monia eri aloja edustavien ihmisten pariin.

”Monet jäsenet ovat jääneet mieleen suurina persoonina. Heistä mainitsen Anita Hallamaan, Patricia Seppälän, Anja Toivasen ja Satu Tiivolan. Myöskään Kati Nappaa, Riitta Lindegreniä ja Pirkko Arstilaa, Marjatta Koskijokea, Marjatta Väänästä ja Pirkko Liinamaata ei sovi unohtaa.  

”Erityisellä lämmöllä muistelen silloista sihteeriämme Helena Aaltolaa, joka teki puheenjohtajan tehtävästä helpon ja miellyttävän. Ajoittain hän perehdytti puheenjohtajan suurten persoonien erityispiirteisiin ja toivomuksiin.”

”Innostun epäkohdista. Olen sielultani maailmanparantaja. Käyn erilaisten tahojen kanssa kirjeenvaihtoa asioista, jotka vaativat mielestäni korjaamista, uutta otetta ja pohdintaa. Asiat liittyvät usein lääkintäoikeuteen ja -etiikkaan. Yritän ”keittiön kautta” saada asioihin tolkkua. En osaa mainita erityistä kehitettävää Juustopöydän toiminnassa. Kaikenlaista tasapuolista kumppanuutta kannatan.”

Paula Kokkonen lähettää uutiskirjeen kautta terveiset Juustopöytä ry:n väelle! Hän osallistuu toistaiseksi koronan vuoksi tapahtumiin hyvin valikoiden, mutta on iloinen, että sähköinen viestintä korvaa kohtaamisia ainakin joltakin osin.

Teksti: Seija Kurunmäki

Juustopöytä ry:n puheenjohtajat
– 2019-(nykyinen) Seija Kurunmäki
– 2013-2018 Anni-Mari Syväniemi
– 2007-2012 Sari Sarkomaa
– 2004-2006 Maarit Toivanen-Koivisto
– 1999-2003 Paula Kokkonen
– 1995-1998 Tellervo Anttila
– 1981-1994 Pirkko Liinamaa
– 1978-1980 Elina Haavio-Mannila

Lue myös
osa 1: Mitä kuuluu, Elina Haavio-Mannila?

***
18.11.2020 Stana Porvali