Jäsentiedote 5 /2023
Hyvä Juustopöydän jäsen,
Vuosi on alkanut vauhdikkaasti eikä uskoisi, että jo muutaman päivän kuluttua vietetään keskikesän juhlaa eli juhannusta! Sääennusteen mukaan koko tuleva viikko näyttää helteiseltä, ja sellaisena toivottavasti kesä jatkuukin.
Aurinkoiset säät ja kesän ihanat tuoksut saavat meidät innokkaasti ulos kylmän ja pimeän talven jälkeen kuka suoraan auringonpaisteeseen, toiset kenties varjoisampaan paikkaan.
Yhteistä on kuitenkin se, että ruokailukin tapahtuu usein ulkona kesällä.
Toiset grillaavat, toiset nauttivat kylmistä ruoista kuten salaateista. Molempiin sopivat juustot erinomaisesti. Ja vaihtoehtoja löytyy. Suosittelen kokeilemaan lempijuustojen rinnalla myös uusia, itselle vieraita vaihtoehtoja. Ehkäpä kokeilujen kautta löytyykin uusia lempijuustoja?
Kevätkauden jäsentilaisuudet ovat nyt takana ja edessä ovat syyskauden mielen-kiintoiset tapahtumat.
Elokuussa (15.8.) saamme opastusta, kuinka kuohuviinipullo voidaan avata näyttävästi sapelilla. Syyskuun alussa (5.9.) pääsemme tutustumaan Nordean taideaarteisiin ja loppukuusta (22.9-24.9.) matkaamme Ahvenenmaalle Skördefest-tapahtumaan.
Näistä tarkemmin tässä jäsentiedotteessa. Muistakaahan ilmoittautua mukaan!
Toivotan kaikille aurinkoista, lämmintä, rentouttavaa ja nautinnollista kesää ihanien juustoherkkujen parissa.
Tapaamisiin syyskauden jäsentilaisuuksissa!
Aurinkoisin terveisin,
Juustopöytä ry
Maininki Mettälä
puheenjohtaja
___________________
Samppanja- ja kuohuviinipullon sapelointia 15.8.2023 Töölön kirjastossa
Järjestämme jäsenillemme samppanja- ja kuohuviinipullon sapelointia elokuussa.
Opettajana toimii Juustopöydän sihteeri, viinikouluttaja Arja Porvali, joka opastaa henkilökohtaisesti jokaista halukasta avaamaan samppanja- tai kuohuviinipullon omalla sapelillaan.
Tämä vanha tapa on peräisin keisari Napoleonin ratsuväeltä. Samppanjapullon avaaminen sapelilla on näyttävä ohjelmanumero esim. puutarhajuhlissa tai muissa tilaisuuksissa. Sapelilla avaaminen kuulostaa hurjemmalta kuin onkaan. Ranskaksi tekniikan nimi on sabrage.
Voit tuoda mukanasi minkä tahansa kuohuviinipullon (samppanja, crémant, prosecco, cava tai sekt), jonka sapeloit itse Arjan opastuksella. Avattua pulloa ei voi sen jälkeen enää sulkea, joten voit nauttia siitä itse tai tarjota ystävillesi lasillisen.
Aika: 15.8.2023 klo 17.00 -20.00
Paikka:Töölön kirjasto, Mika Waltari-sali
Hinta: 20€ /henkilö sisältäen lasin kuohuvaa sekä juustonmaistelua sapelointinäytösten lomassa.
Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta ja laskun tapahtumasta sähköpostiisi. Lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä yhdistyksen tilille
FI17 8000 1301 4657 54 Danske Bankiin.
Noudatamme Juustopöytä ry:n yleisiä ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.
Tervetuloa!
Juustopöytä ry.
Hallitus
_______________________
Nordean Taidesäätiön taide-esittely / vierailu pankkimuseossa 5.9.2023
Syyskuussa juustopöytäläisillä on ainutlaatuinen mahdollisuus vierailla Nordean Taidesäätiön taide-esittelyssä sekä pankkimuseossa.
Nordean Taidesäätiön kokoelman teoksia ovat nähtävillä Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevan Vanhan pankkisalin ainutlaatuisessa interiöörissä. Näyttely vaihtuu vuosittain.
Nordean pankkimuseon peruskokoelmaan kuuluva historianäyttely kertoo suomalaisesta liikepankkitoiminnasta, Suomen Yhdyspankin perustamisesta, vuodesta 1862 alkaen. Näyttelyn näkökulmana ovat asiakas ja asiakkaalle tarjolla olevat pankkipalvelut. Museossa on esillä kulttuurihistoriallisesti arvokas, arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarisen suunnittelema, vuonna 1904 käyttöön otettu pankki-interiööri kalusteineen. Tutustuttavissa on osa pankkisalia sekä johtajan huone. Tunnelmaa täydentävät eri liikepankeista peräisin olevat pankkityössä käytetyt esineet.
Kaksi tuntia kestävän vierailun aikana on tarkoitus oppaan johdolla tutustua sekä taidenäyttelyyn että pankkimuseoon. Tilaisuudessa ei ole tarjoilua.
Paikka: Nordea, Aleksanterinkatu 36B, Helsinki
Aika: ti 5.9.2023 klo 16:00 – 18:00
Ryhmän maksimikoko 50 henkilöä.
Hinta: 33 euroa/henkilö.
Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta ja laskun tapahtumasta
sähköpostiisi. Lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä yhdistyksen tilille
FI17 8000 1301 4657 54 Danske Bankiin.
Noudatamme Juustopöytä ry:n yleisiä ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.
Tervetuloa!
Juustopöytä ry.
Hallitus
____________________
Skördefest -risteily Ahvenanmaalle 22.-24.9.2023
Koe Ahvenanmaan syksyn kohokohta Skördefest -risteilyllä 22.-24.9.2023
Ruokaa ja kohtaamisia maaseudulla
Sadonkorjuujuhlat, ahvenanmaalaisen ruokakulttuurin moottori ja sykkivä sydän, ovat syksyn kohokohtia Ahvenanmaalla.
Perjantai 22.9.
klo 15.30-15.45 kokoontuminen Katajanokan terminaalissa, 1 krs.
klo 16.30 lähtö Helsingistä m/s Gabriella
klo 17.30 Juustopöydän omaa ohjelmaa laivallla
klo 20.00 teemaan sopiva kolmen ruokalajin a la Carte -illallinen, viineineen
Lauantai 23.9.
klo 08.30 premium aamiainen
klo 09.00 saapuminen Maarianhaminaan
klo 09.30 bussi lähtee terminaalin edestä Skördefest -kierrokselle
klo 17.30 paluu satamaan
klo 19.00 Teemaan sopiva kolmen ruokaljin a la Carte -illallinen, viineineen
klo 19.00 laiva lähtee Maarianhaminasta
Sunnuntai 24.9.
klo 10.30 brunssi ruokajuomineen
klo 15.15 saapuminen Helsinkiin
Matkan hinnat:
A-luokan yhden hengen hytissä 501,-
A-luokan kahden hengen hytissä 399,50/hlö
A-luokan kolmen hengen hytissä 358,-/hlö
Luksus-luokan yhden hengen hytissä 733,-
Luksus-luokan kahden hengen hytissä 515,50/hlö
HUOM! Luksus-luokan hyttejä on rajoitettu määrä ja ne täytetään varausjärjestyksessä.
Matkan hintaan sisältyy risteily Helsinki-Maarianhamina-Helsinki valitussa hyttiluokassa. Meno- ja paluumatkalla 3-ruokaljin a la Carte -illallinen viineineen Premium aamiainen menomatkalla. Paluuaaamuna Brunssi juomineen. Oma bussi Ahvenanmaalla ohjelmineen
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 10.8.23. Ilmoitathan syntymäaikasi, pääruokavalinnat ja mahdolliset ruoka-aineallergiat ilmoittautumisen yhteydessä.
Avec on mahdollista ottaa mukaan matkalle. Matkalla tarvitaan henkilökortti tai passi. Tarkempi ohjelma lähetetään osallistujille elokuun lopulla.
Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta ja laskun tapahtumasta sähköpostiisi. Lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä yhdistyksen tilille FI17 8000 1301 4657 54 Danske Bankiin.
Noudatamme Juustopöytä ry:n yleisiä ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.
Tervetuloa!
Juustopöytä ry.
Nina Peltola
varapuheenjohtaja
___________________
Matkakertomus
Juustopöytä ry:n kevätretki Tallinnaan 26.5.2023
Juustopöytä ry:n toinen kevätretki suuntautui etelänaapuriimme Tallinnaan. Aamuvirkut 18 matkaajaa kokoontuivat klo 6.45 Katajanokan terminaaliin, josta M/S Viking XPRS starttasi aurinkoisessa säässä ja lievässä myötätuulessa kohti matkakohdettamme. Varhainen yhteinen meriaamiainen ja vahva kahvi kirvoittivat kielenkantamme iloiseen puheen pulputukseen.
Satamaan saavuttuamme sihteerimme Arja neuvotteli neljälle taksille saman hinnan 12 €/auto juuston kuningaskunnan Juustukuningadin Cheese Kings Studiolle ( osoite: Masina 20). Studiolla meidät toivotti tervetulleeksi tyylikäs lady Merit Miller, joka oli kattanut meille pöydät kauniisti juustolautasilla, hedelmillä, hopeajalkaisilla kynttilöillä, tuuheilla yrttiruukuilla lasimaljakoissa, kahdella eri hillokkeella eli Voets balsamico kanelidippi ja Sinepikaste tilli ja meega. Studioemäntämme kertoi eri juustoista ja niiden rakenteista, ominaisuuksista sekä käyttöyhteyksistä. Maistelimme kymmenkunta erilaista juustoa, joista mainittakoon pehmeä tryffelijuusto, jossa maistui heti aito tryffeli.
Erikoisuutena oli Black Lemon pikimusta toffeenpehmeä herkuttelujuusto. Musta väri tullee siitä, kun kasviksia ja vihanneksia paahdetaan tuhkaksi ja sen jälkeen tuhka sekoitetaan valmistusprosessissa maitoon. Saimme vielä infoa erilaisista juustoveitsistä ja -raastimisista sekä juustoliinoista, joihin leikatut juustot kääräistään kuivumisen estämiseksi. Arja oli hankkinut meille juustotastingia varten palan painikkeeksi mainiot viinit.
Aina on tilaa jälkiruokavatsalle! Siirryimme toiseen huoneeseen fonduepadan äärelle. Perinteisten fonduessa dipattavien viinirypäleiden, päärynälohkojen, patonkien, coctailsuolakurkkujen ja juustokuutioiden lisäksi s tudioemäntämme korosti punaposkisten retiisien toimivuutta fonduessa.
Lopuksi meillä oli mahdollisuus ostaa erilaisia juustovälineitä studiolla ja heidän Rotermann-keskuksessa sijaitsevassa myymälästä.
Kahden tunnin vapaa-ajan jälkeen nautimme vaihteeksi kolmen ruokalajin myöhäislounaan viehättävässä italialaisessa Pulcinella ravintolassa, joka sijaitsee Vanhan kaupungin Raatihuoneen kulmassa (osoite: Suur-Karja 2, 10140 Tallin, info@pulcinella.ee).
Bruschetta al pomodoro
Ravioli Mozzarella di Buffala
Pannacotta con fragole ( vadelma)
Palasimme laivalle omaan tahtiin, suurin osa kävellen ja samalla ihmetellen Tallinnan uusia rakennuksia, teiden parannuksia ja sataman laajennuksia. Laivalla kokoonnuimme suurella joukolla pöydän ääreen keskustelemaan vilkkaasti antoisan päivän kokemuksista ja samalla oli myös oiva tilaisuus tutustua paremmin toisiimme.
Kiitos Arjalle hyvistä matkanjärjestelyistä sekä kaikille mukavasta retkiseurasta!
Juustopöytä ry
Auli Kosonen
Hallituksen jäsen
_____________________
Matkakertomus
Taiteilijakukkula ja myöhäinen lounas ravintola Perho 5.6.2023
Juustopöytä ry:n kevätkauden päätös oli aurinkoisessa säässä opastettu kierros Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkulalla, jonne on haudattu merkittäviä suomalaisia kulttuurihenkilöitä. Oppaana toimi yhdistyksen hallituksen jäsen, Helsingin auktorisoitu opas Aulikki Akaan-Penttilä, joka kertoi parin tunnin kierroksella mielenkiintoisia ja vähemmän tunnettujakin tarinoita kukkulalle haudatuista taiteilijoista.
Lopuksi nautittiin myöhäinen lounas ravintola Perhossa. Tarjolla oli herkullista lämminsavulohisalaattia ja mozzarellasalaattia leivän ja levitteiden kera ja jälkiruoaksi mustikka-mansikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kera sekä kahvia ja teetä.
Tilaisuuteen osallistui 22 Juustopöydän jäsentä.
Teksti Pia Lindahl
Hallituksen jäsen