Juustoperinne elää Polven Juustolassa
Sippolassa juustoperinne elää – Polven Juustolalle Kultainen Juustohöylä
Kun Taina ja Lasse Rainio ryhtyivät valmistamaan juustoa oman tilansa lehmien maidosta vuonna 1996, he tuskin osasivat arvata, että kolmen vuosikymmenen kuluttua heidän juustolansa palkittaisiin Juuustopöydän Kultaisella Juustohöylällä. Kouvolan Sippolassa sijaitseva Polven Juustola on pitänyt yllä suomalaista juustoperinnettä jo 30 vuoden ajan.
Sippolalla on suomalaisessa juustohistoriassa aivan erityinen paikkansa. Siellä nimittäin valmistettiin Suomen ensimmäinen emmentaljuusto vuonna 1856. Juustonvalmistuksen perinne jatkuu paikkakunnalla edelleen.
Taina ja Lasse Rainio perustivat Polven Juustolan vuonna 1996 ja aloittivat juustonvalmistuksen oman tilansa lehmien maidosta. Ensimmäisiin tuotteisiin kuuluivat leipäjuusto ja perinteinen hämäläinen pitojuusto. Vuosien varrella valikoima on kasvanut, ja nykyisin Polven Juustolassa valmistetaan muun muassa kermaisia talonpoikaisjuustoja, pitkään kypsytettyjä emmentaleja sekä erilaisia sulatejuustoja. Perinteisten makujen rinnalla on tilaa myös yllätyksille: valikoimaan kuuluu esimerkiksi Talonpojan Lakritsi -juusto.
Lokakuussa Polven Juustolan pitkä työ sai tunnustusta, kun Juustopöytä ry myönsi sille vuoden 2026 Kultaisen Juustohöylän. Tunnustus tuli Rainioille yllätyksenä.
– Olimme tietenkin ilahtuneita. Kun tätä työtä on tehty pitkään ja paljon on koettu ja nähty, tuntuu hyvältä, että joku huomioi. Kyllä se kannustaa eteenpäin. Vielä tässä pakerretaan, Taina Rainio kertoo.
Joulun juustot valmistuvat pitkällä tähtäimellä
Juustolassa eletään parhaillaan vuoden kiireisintä aikaa. Joulusesonki tuo mukanaan runsaasti lahjapakkausten tekoa ja pitkiä työpäiviä.
Polven Juustolassa työskentelee neljä ihmistä: Taina ja Lasse Rainio, heidän tyttärensä sekä yksi ulkopuolinen työntekijä. Kaksi heistä vastaa juustonvalmistuksesta ja kaksi pakkaamisesta ja kuljetuksista.
Juustonvalmistuksessa joulukiireisiin on valmistauduttava hyvissä ajoin; juustojen kypsyminen vie aikaa, eikä kysynnän kasvuun voi vastata valmistamalla lisää tuotteita viime tingassa.
– Juuston kypsytysaika on vähintään neljä viikkoa. Joka vuosi mietityttää, olemmeko valmistaneet oikean määrän. Jos tuotteita on liian vähän, emme ehdi tehdä uusia tilalle. Toisaalta emme myöskään halua, että niitä jää käsiin, Taina kuvailee.
Sesongin kiire näkyy myös työpäivien pituudessa. Taina lähtee töihin usein jo puoli kuudelta aamulla, Lasse saattaa aloittaa aamunsa jo neljältä. Päivät myös venyvät pitkälle iltaan.
– Ei tämä mitään kahdeksasta neljään -työtä ole, ainakaan tähän aikaan vuodesta. Nyt mennään täydellä kaasulla.
Pimeässäkin on puolensa
Vaikka juustolan arki on juuri nyt kiireistä, Taina löytää vuoden pimeimmästä ajasta myös hyvää. Pitkien työpäivien jälkeen vähäinenkin vapaa-aika tuntuu arvokkaalta.
– Pimeydessä on omat hyvät puolensa. Jokin siinä rauhoittaa. Vaikka vapaa-aikaa olisi vain vähän, on pimeässä illassa mukava käydä vaikka saunassa.


