4 annosta
noin 3 dl kuivattuja herkkutatteja viipaleina
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 – 3 kevätsipulia tai pala purjoa
noin 400 g spagettia
rosmariinin oksa (tai 1 tl kuivattua)
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1/2 dl basilikaa tai timjamia
2 dl kermaa
3/4 dl parmesaania raastettuna
Päälle noin 1dl parmesaanilastuja

Italiassa keittiön kaapista löytyy aina pastaa ja kuivattuja tatteja. Niistä syntyy yksinkertaisesti hyvää, jonka parmesaani vielä aateloi taivaalliseksi.

Pane kuivatut sienet likoamaan kylmään veteen. Halkaise ja kuori sipuli. Leikkaa puolikkaat ohuiksi lohkoiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Silppua huuhdellut kevätsipulit. Keitä spagetti suolalla ja rosmariinilla maustetussa vedessä kypsäksi, niin että pastaan jää purutuntumaa. Kuumenna voi ja öljy paistokasarissa, lisää pannulle sipulit sekä kuiviksi puserretut tatit. Kääntele hetki ja mausta. Lisää joukkoon kerma sekä parmesaaniraaste ja anna kiehua, kunnes kastike sakenee. Valuta pasta, kääntele tattikastike joukkoon ja tarjoa lisänä vastahöylättyjä parmesaanilastuja.